Ajankohtaista


Seuraavat Ikäinstituutin tilauskoulutukset järjestetään:

14.5.2013  KOUVOLASSA      ja  1.10.2013  TAMPEREELLA

Ihanasti Pihalla     –   

Iäkkäiden ulkoilun edistäminen

palvelutaloissa, vanhainkodeissa, kotihoidossa


Ulkoilu on jokaisen ihmisen perusoikeus. Itsenäinen tai avustettu ulkoilu kuuluu laadukkaaseen vanhuuteen. Kaikki eivät kuitenkaan heikentyneen liikkumiskyvyn vuoksi ja/tai sopivien ulkoilumahdollisuuksien puuttuessa pääse tai uskalla lähteä ulkoilemaan. 

Koulutuspäivän toteuttaja Marjis Virtanen on asiantuntijaryhmän kanssa kehittänyt ja perustanut liikunta- ja aistipihan  Paltanpuiston palvelukeskukseen sekä luonut järjestelmän, jossa ulkoilun tukeminen on luonteva osa palvelutalossa työskentelevien hoitajien työtä.  

Koulutuspäivänä 
- syvennetään ymmärrystä iäkkäiden ulkona liikkumisenhyödyistä niin vanhuksen kuin hoitajankin näkökulmasta 
- saadaan valmiuksia ulkoilumahdollisuuksien järjestämiseen palvelutaloissa ja -keskuksissa
- haetaan keinoja, joilla sisällytetään iäkkäiden ulkoilun tukeminen osaksi hoitotyötä


Koulutus on tarkoitettu pääasiassa palvelutalojen ja -keskusten vanhustyöntekijöille sekä henkilöille, jotka vastaavat iäkkäiden ulkoilutoiminnan järjestämisestä.
 
 klo 9.00 – 17.00

9.00  Tervetuloa! Ilmoittautuminen ja tulokahvi
9.30   Koulutuspäivän avaus
          Vanhusten ulkoilun nykytila pavelutaloissa
10.00  Ulkoilun hyödyt vanhuksen, hoitajan ja työyhteisön kannalta
11.30  Ihanasti pihalle – havainnoiva ulkoilulenkki lähiympäristössä
12.00  Lounastauko
12.45  Pihaympäristön saattaminen ulkoilua edistäväksi
13.30  Ulkoilu osaksi hoitotyötä ja vanhuksen arkea
14.15  Iltapäiväkahvi
14.30  Käytännön ratkaisuja ulkoilutoiminnan järjestämiseksi
15.15  Vanhusten ulkoilun tulevaisuus palvelutaloissa
16.30 – 17.00 Keskustelu, koulutuspäivän päätös ja todistusten jako

Kouluttaja: Ikäinstituutin aluekouluttaja, asiantuntija,  ft Marjis Virtanen
 
Kurssimateriaali: Liikkeessä -projektin loppuraportti
 
Ilmoittautumiset 30.4.2013 mennessä (Kouvolan koulutus) koulutus@ikainstituuttii.fi

Kurssit ja koulutuspäivät ohjelmineen löydät www.ikainstituutti.fi  
Koulutusopas 2013
Voit tilata Ihanasti Pihalla -koulutuksen myös työpaikallesi!
Pyydä tarjous marjis@gertime.fi 045-2628330
tai tilaa www.ikainstituutti.fi kautta
____________________________________________________________________________

Memento Vivere - Muista elää - Hyvinvointia Italian Toscanassa

Oletko haaveillut matkasta Italiaan.. mutta se on jäänyt tekemättä.. Tee nyt unelmastasi totta!
Lähde täyttämään hyvinvoinnin matkalaukkuasi tunnelmalliseen Toscanaan  pienryhmässä. Hyvinvointiviikko on hyvinvoinnin ja jaksamisen voimaannuttaja.
Olemme rakentaneet sinulle huolella matka- ja ohjelmakokonaisuuden:
oma lomatalo ja uima-allas, lempeää liikuntaa, ruokanautintoja, luovuus mahdollistajana, omakuvalliset menetelmät, kehotietoisuus..   yhteisöllisyyden voimaa ja yksilöllisyyden ainutkertaisuuta, hemmottelua ja aikaa itselle, yllätyksiä ja pieniä ihmeitä.

Haluaisitko matkalle loppusyksystä 2013 - vk 45   2.-9.11.

Pitkänlinjan terveydenhuollon ja vanhuspalveluitten ammattilaisten -
Marjis Virtasen, fysioterapeutti & Anne Simolan, terveydenhoitaja - hyvässä huomassa.
 

 Tiedustelut:                   marjis@gertime.fi                      045-2628 330 tai 
                                      anne.simola@creativecare.fi    044-3524 336
______________________________________________________________________________

GerTimen kotisivut uudistuvat  täysin toukokuussa! Keep in touch!

 
 


 





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti